Siirry sisältöön
Airut 6/2022
Seitsemän supervoimaa

Osa 4. Rohkeus

Supermiehen piirroshahmo. Käsi pystyssä. Rinnassa Supermies-tyylinen keltapunainen logo, jossa numero 7. Taustalla pilviä.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Kuva: Icons8 & Iryna Danyliuk via Canva.com, Liisa Lähteenmäki

Extreme-seikkailut vaativat rohkeutta niin näkövammaiselta kuin normaalisti näkevältäkin.

Voisiko uuden reitin opetteleminen olla yhtä rohkeaa ja sankarillista kuin tulivuorelle kiipeäminen?

Teksti Riikka Hänninen

Sarjan neljännen osan kuvitteellisessa tarinassa sokeutunut Ellen on uskaltautunut opettelemaan reitin uuteen työpaikkaan ja matkustaa yksin bussilla töihin, tai yrittää matkustaa. Ellen löytää itsensä vieraalta bussipysäkiltä keskeltä liikenteen melua ja tietyömaan ahdistavia ääniä. Nousevaa paniikkia saapuu rauhoittamaan Sokea matkaaja, James Holman.

James Holman: Rohkeutta ääriolosuhteissa

Vanha maalaus, jossa on parrakas mies valkoisessa paidassa ja mustassa takissa. Kädessä ruskea keppi.
James Holman.

1800-luvulla elänyt brittiläinen luutnantti James Holman oli kovin innostunut purjehtimisesta ja mannerten välisestä matkailusta. Jo lapsena hän päätti kiertää maapallon. Vaikka hän sokeutui nuorena aikuisena ja kärsi pahoista nivelkivuista, hän ei lannistunut, vaan alkoi suunnitella maailmanympärysmatkaansa salaa.

Sokeutunut Holman koki uskomattomia seikkailuja pitkin maailmaa. Hän ohjasi laivaa myrskyävällä merellä, kiipeili tulivuorella ja matkasi Siperian halki. Hän julkaisi seikkailunsa matkakertomuksina, ja pian hänet tunnettiin nimellä Sokea matkaaja.

Holmanin seikkailuista paistaa läpi hänen utelias, rauhallinen rohkeutensa. Useasti hän oli suoranaisissa vaaratilanteissa tietämättä, miten pelastuisi. Hän kuitenkin säilytti malttinsa, luotti aisteihinsa ja keskusteli luottavaisesti ihmisten kanssa, jollei muuten niin elekielellä. Voisiko tätä tutkimusmatkailijan asennetta käyttää nykypäivän arkisissa tilanteissa?

Emma Rasela: Rohkeutta kauppareitillä

Nuori nainen, jolla on punaiset pitkät hiukset ja mustavalkoraidallinen pusero. Päässä musta lakki.
Emma Rasela.

Syntymäsokea Emma Rasela voitti itsensä ja näytti rohkeutensa keskellä arkea. Hän kertoo, ettei ole koskaan ollut vahvoilla suuntavaiston ja uusien reittien kanssa. Reitti lähikauppaan alkoi kuitenkin houkuttaa sen verran, että Emma päätti uskaltautua kokeilemaan sitä, vaikka eksyminen hirvittikin.

– Oli ihan uskomaton fiilis, kun löysin itseni sieltä kaupasta! Emma hehkuttaa.

– Mietin, että jos eksyn kotimatkalla, niin ainakin minulla on ruokaa mukana!

Itsensä ylittäminen on rohkaissut Emmaa opettelemaan reittejä jatkossakin. Eksymisen pelon hän on selättänyt huomaamalla, että ratkaisuja kyllä löytyy.

– Eksymisen pelkoon auttaa parhaiten, että eksyy muutaman kerran, neuvoo Emma.