Koronan varjon alla
Vuosi sitten koronavirus alkoi levitä maailmalla. Palveluita suljettiin ja erilaisia rajoituksia otettiin käyttöön. Näkövammaiset ihmiset eri puolilta Suomea kertovat, kuinka koronavuosi on sujunut ja mitä heille nyt kuuluu.

Näkövammaisten liitossa selvitettiin verkkokyselyllä näkövammaisten henkilöiden kokemuksia koronaepidemian vaikutuksista heidän arkeensa. Selvisi, että moni asia on tänä aikana muuttunut.
Koronapandemia on vaikuttanut monin tavoin järjestöihin ja pakottanut etsimään nopeasti uusia tapoja palvella ja tukea. Näkövammaisten liitossa on muun muassa tehostettu viestintää, avattu palveleva puhelin ja tavoitettu puhelimitse ikääntyneimpiä.
Koronavirusepidemia aiheuttaa muutoksia moniin liiton toimintoihin, mutta olemme edelleen täällä teitä varten!