Hyvä paha korona!
Olen kärsinyt ylikuormittumisesta pitkään. Ihmekös tuo, kun olet aina menossa, ystävä totesi. Uniongelmiini olin hakenut ja saanut apua uniryhmästä. Kunpa voisin viettää viikon kotona lähtemättä minnekään, tai pääsisin puolisoni Arin kanssa lomalle rentoutumaan, haaveilin. Ja sitten kuin varkain tuli tieto arvaamattomasta, iäkkäille ihmisille hengenvaarallisesta viruksesta.
Ollessani maaliskuussa seurakunnan leirillä muusikkona, Ari oli hankkinut kotiimme tehokkaan nettimodeemin, mitä hieman protestoin. Kuinka oikeassa hän oli, selvisi jo viikon kuluttua, kun hän siirtyi kotiin etätyöhön.
Kalenterini tyhjeni hetkessä. Kuoroharjoituksissa päätettiin jäädä kuukaudeksi tauolle, sitten pitemmäksi aikaa. Ylireagointia, ajattelin, mutta muutaman päivän päästä totesin ratkaisun oikeaksi. Olin hämilläni ja suruissani. Askarrutti, kuinka pistekirjoitusoppilaani ja vetämäni eläkeläisten lauluryhmä pärjää. Milloin tapaamme seuraavan kerran? Omista töistäni noin puolet on vapaaehtoishommia, joten taloudellisesti en kokenut menettäväni suuria. Silti huoli ystävien ja yksinäisten ihmisten jaksamisesta kalvoi mieltä.
Arjen pyörittämiseen alkoi olla kosolti aikaa. Ei tarvinnut miettiä, missä välissä käyn kaupassa tai lenkillä, kun ne voi tehdä koska vain. Huolettomuus ja kiireettömyys alkoi tuntua luvattoman hyvältä. Huomasin vähitellen nauttivani olostani, toki pieni syyllisyyden tunne takaraivossa. Uutiset suolsivat päivittäin jos jonkinlaisia ohjeita, joista valikoituivat tärkeimmät noudatettavat.
Vanhempi tyttäremme kirjoittaa tänä keväänä ylioppilaaksi. Häntä stressasi reaaliaineiden kirjoitusten aikaistuminen viikolla. Pelkkä työpaikan ja kodin välin kulkeminen ja se, ettei hän voi tavata kavereitaan, ahdistaa. Milloinkahan pääsemme juhlimaan ylioppilasta?
Nuorempi tyttäremme, joka on luonteeltaan taiteellinen ja viihtyy hyvin omissa oloissaan, on nauttinut etäopiskelusta kotona. Meillä on täällä yllättävän sopuisaa!
Riskiryhmään kuulumattomina olemme käyneet ostoksilla ja saaneet palvelua kuten ennenkin.
Toimin perheen muonittajana ja pyykkärinä, äänikirja luureissa mukana lähes kaikessa mitä teen. Kirja-addiktioni on vain vahvistunut. Kirjat ovat pakotie pois koronamörön hallitsemasta epätietoisuuden maailmasta. On varottava, ettei unirytmi keikahda.
Odotan jo kovasti kesää ja lämpöisiä uintivesiä. Hyvästä fyysisestä kunnosta sekä henkisestä vireestä on kiittäminen opaskoiriamme. Ilman niitä olisi elämä yksitoikkoisempaa, ja metsälenkkien rauhoittava vaikutus lähes ulottumattomissa. Uudet lenkkarit takaavat askelten keveyden läpi tulevan koronakesän.
Sari Karjalainen on syntymäsokea perheenäiti, kirjoittaja, muusikko ja pistekirjoitusohjaaja.