Siirry sisältöön
Airut 4/2019
Aktivisti

Invavessan käyttäjätutkimus

Olli Lehtinen seisoo pöydän vieressä ja napittaa keltaisen paitansa kaulusta tai avaa sen nappeja.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Teksti Olli Lehtinen

Seison varatun invavessan edessä ystäväni kanssa. Invavessat ovat usein varattuja. Kannattaako minun odottaa, vai lähdenkö miestenvessaan pisuaarin hampaatonta suuta valkoisen kepin kanssa kolkuttelemaan? Olen tutkinut invavessakulttuuria parin vuoden ajan. Nyt kerron teille, millaiset henkilöt invavessaa käyttävät.

Invavessasta poistuu aika usein ihminen täysi vesipullo kädessään. Hän pahoittelee kohteliaasti, että piti päästä täyttämään vesipullo. Nooh, ei se mitään, vaikka vesipullon täyttäminen kesti lukitun oven takana kymmenen minuuttia. Toisinaan invavessasta astelee ulos fiinisti puunattu nainen muhkea meikkilaukku kädessään. Hän kopisuttelee nokka pystyssä matkoihinsa ja harvemmin pahoittelee yhtään mitään. Invavessasta saattaa hypätä notkein askelin ulos punaposkinen nainen ja punaposkinen mies. Silmät ovat kirkkaat, ilmeet muikeat ja elämänilo tuntuisi olevan huipussaan. Tohtiiko sitä ajatellakaan, mitä he invavessassa tekivät? Joskus invavessasta tallustaa ulos työntekijä, jonka kahvila tai muu työpaikka sijaitsee lähellä. Mikäköhän vamma tai salaisuus hänellä on, kun ei käyttänyt työpaikan vessaa? Sitten ulos astelee hymyilevä mies.

– Kiitos, hän sanoo reippaasti kädessään vaatetanko, josta roikkuu tumma puku.

Pipopäinen mummo lompsii ulos kannettava tietokone kädessään. On käynyt invavessassa saadakseen skypettää rauhassa.

Yleensä invavessasta poistuu päällisin puolin täysin terve tyyppi. Keskivertokansalaisesta hänet tuntuu erottavan lähinnä röyhkeys. Hän mulkoilee ärtyneesti ja kysyy, miksi sinun tarvitsee päästä invavessaan vaikka puristan nyrkissäni valkoista keppiä. Häntä varten kannattaisi kaivaa invakortti valmiiksi esiin. Dokumentin nähtyään hän varmaankin kaivaisi taskustaan oman klubikorttinsa.

Jatkoin odottelemista invavessan ulkopuolella. Ystäväni saapui naistenvessasta. Aloin turhautua. Koputin ovea valkoisen keppini kärjellä. Sisältä rupesi kuulumaan voimakasta kolinaa ja ähinää. Noin kymmenen sekunnin kuluttua invavessan ovi aukesi. Ulos rullasi mies pyörätuolissa housunnappi auki.

– Anteeksi, hän pyysi.

Olli Lehtisen mielestä itsekkyys on kävelykeppi, jolla liian usein huidotaan.