Norminpurkutalkoot
Suomalaiset ovat talkookansaa. Kaikenlaiset intoilijat poliitikkoja myöten ovat ehdottaneet jos jonkinlaisia talkoita, joilla valtakunnan asiat saadaan parempaan reilaan. Olen nyt osallistunut synnytystalkoisiin ja todennut, että varsinaiset talkoot taisivat kyllä alkaa vasta siitä synnytyksestä. Seuraavaksi ajattelin osallistua toiseen viime vuosien talkoohelmeen ja kantaa korteni kekoon norminpurkutalkoissa.
Kun puolenkymmentä vuotta takaperin liikenneministeri pisti pystyyn norminpurkutalkoot ja urakkaa hehkutettiin arjen sujuvoittamisella, yksi jos toinenkin vammaisaktivisti kaivautui esiin kolostaan. Normit, standardit ja yhteisesti sovitut toimintatavathan ovat vammaisen ihmisen peruskalliota. Juuri normien ansiosta ei tarvitse arvailla, josko pyörätuolilla sopii virastotalon etuovesta sisään tai rikosilmoituksen voi täyttää myös ruudunlukijaa apuna käyttäen.
Uskallan kuitenkin väittää, että ne purkukuntoisimmat normit ovatkin piilossa ja pinnan alla. Niitä ei ole kirjoitettu mihinkään lakiin tai soveltamisohjeeseen, vaan ne leijuvat huoneilmassa ja luikertavat tiensä ihmisen selkäytimeen siinä samalla, kun seura tekee kaltaisekseen.
Olen mukana erilaisissa luottamustoimissa. Kokouskäytännöt, jos jotkin, kertovat mitä mainioimmin niistä normeista, joita kyseisessä yhteisössä on ja sen päätöksentekijöihin liitetään. Sellaista kirkollista kokousta ei ole, jossa pappi ei saisi kahvia juodakseen eikä sellaista henkilökohtaisten avustajien työnantajien käymää keskustelua, jossa eri vammaryhmiin kuuluvat eivät oman ryhmänsä erityispiirteitä korostaisi.
Näkövammaisliikkeen päätöksenteko tapahtuu lähtökohtaisesti arkena ja virka-aikaan – olemmehan me kaikki yhden tai toisen sortin eläkeläisiä, joiden menoa päivätyöt tai opinnot eivät häiritse. Paitsi, että emmehän me ole! Normimme kuitenkin ohjaavat väistämättä sitä, ketä luottamustoimiin hakeutuu. Vammaispalvelujen hakemushunnulla kuorrutetun ruuhkavuosiarjen rämpiminen työelämää ja luottamustoimia yhdistellen tuntuu vaativan tuekseen kuminauhaa ja joustoja niin työelämässä kuin luottamustoimissakin. Vastaavasti opiskelija, joka virka-aikaan pääsääntöisesti vääntää rautalangasta saavutettavuusohjeistusta ja kouluttaa oppilaitoksensa henkilökuntaa opiskelijoiden yhdenvertaisesta kohtelusta, ei pysty samaan aikaan osallistumaan liiton päätöksentekoon.
Kaikki normit eivät tue vammaisen ihmisen itsenäistä elämää. Selvitäksemme yhteisönä eteenpäin ja tuodaksemme esiin näkövammaisten ihmisten ääniä ja näkökulmia mahdollisimman laajasti, on meidän välttämätöntä tarkastella normejamme kriittisesti. Julistan siis yleiset norminpurkutalkoot!
Tytti Matsinen on heikkonäköinen teologi ja teekkari, joka katselee maailmaa uteliaasti ja tarkasti.