Siirry sisältöön
Airut 11/2018

Amerikkalainen unelma

Tytti Matsinen oranssissa paidassa, kädet leväten pöydällä ja silmät kiinni.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Kuva: Petteri Mård

”Suomessa pyörätuolin saa ilmaiseksi, mutta mihinkään ei pääse. Amerikassa pyörätuoli pitää ostaa itse, mutta sen jälkeen kaikkialle pääsee.” Näin kerrotaan edesmenneen vammaisliikkeen keulakuvan Kalle Könkkölän tiivistäneen suomalaisen ja yhdysvaltalaisen todellisuuden eroja liikuntaesteisen näkökulmasta.

Heikkonäköinen kokemukseni on tyystin toinen.

Lomailijan todellisuudessa kaikki oli toisin kuin kotona. Pennsylvanialaisessa pikkukaupungissa amerikkalainen unelma jatkui kilometri toisensa jälkeen: suuria omakotitaloja, suurempia omakotitaloja ja erilaisia valtavia katumaastureita pysäköitynä joka pihaan. Amerikkalaisessa unelmassa ison talon asukkaat ajavat isolla autolla kaikkialle, joten julkista liikennettä sen paremmin kuin jalkakäytäviä tai katuvalojakaan ei tarvita.

Ystäväni autokyydissä istuessani ihmettelin näkövammaisten osaa – istua kotona ja odottaa, että joku tarjoaa kyydin. Miljoonakaupungissakin tilanne oli päinvastainen kuin kotona: bussit kuuluttivat pysäkit, bussipysäkit kuuluttivat saapuvat bussit ja kuljettajatkin osasivat puhua.

Kun sitten pääsin sinne, minne olin menossa – kauppaan, ravintolaan tai kahville – auttajia oli yhtäkkiä joka nurkalla. Hisseistä ei vaappunut ulos toppavaatteissaan kahisevaa mykkää massaa, vaan kohteliaita, puhuvia ihmisiä. Oikeaa hyllyväliä etsiessäni henkilökunta tarjosi apua etsintöihin oma-aloitteisesti, ja kahvilan myyjä opasti askel askelelta kuvaillen kulloisenkin maksupäätteen käytön saloihin.

Kulttuurissa, jossa palvelualojen työvoima on halpaa ja asiakaspalvelua arvostetaan, ei tarvinnut kertaakaan hampaat irvessä pärjätä tai selviytyä.

Olosuhteet tekevät vammaisen. YK:n vammaissopimus luonnehtii vammaisuutta ilmiöksi, joka syntyy yksilön ominaisuuksien ja ympäristön esteiden vuorovaikutuksessa. Tämän allekirjoitan: syksyisellä lomamatkalla eri puolilla Yhdysvaltoja aivan arkiset asiat tuottivat käsittämätöntä päänvaivaa, kun taas ne jokapäiväiset kipukohdat, joissa kotimainen arki kangertelee, sujuivatkin kovin vaivattomasti.

Amerikkalainen unelma ei ollut minua varten, mutta suomalainen arkikaan ei aina vastaa unelmia. Tuliaiseksi sain uskoa siihen, että saavutettavia palveluita kehittämällä ja ennen kaikkea asenteisiin vaikuttamalla on mahdollista luoda sellaiset olosuhteet, joissa näkövammaisen arjessa on enemmän arkea kuin vammaisuutta.

 

Tytti Matsinen on heikkonäköinen teekkari ja teologi, joka katselee maailmaa uteliaasti ja tarkasti.