Siirry sisältöön
Airut 6/2021
Kartalla

Metatyön mestari

Tytti Matsinen oranssissa paidassa, kädet leväten pöydällä ja silmät kiinni.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Kuva: Petteri Mård

Vammaisella tuppaa aina olemaan ne ruuhkavuodet. Itse elämisen mahdollistavaa taustatyötä eli metatyötä, riittää. Opiskellessa piti ensin selvittää luentosalien sijainti ja oppimateriaalien saavutettavuus, sitten opettaa opettajalle saavutettavuuden perusasiat – ja lopulta pääsi kiinni opiskeluun. Työelämän metatyö alkoi jo ennen työhaastattelua, kun oli selvitettävä, mitkä apuvälineet ja tukimuodot ovat Kelan, kunnan, TE-toimiston ja työnantajan vastuulla. Ja niin edelleen.

Sitten sain lapsen. Synnytysvalmennus oli seinälle heijastettuja diasarjoja imetysasennoista. Lähes joka neuvolakäynnillä kotiin viemiseksi on annettu vino pino tulosteita. Ja sitten on se vanhemmuuden sosiaalinen puoli: asiat, joista puhutaan hiekkalaatikoilla ja somen vanhemmuuskanavilla. Ilmiöt, jotka ovat syntyneet yksittäisten suomalaisten perheiden arjessa, saaneet innostusta ympärilleen Instagramissa ja putkahtaneet laajemman yleisön saataville – kirjoina. Siispä Celiaan!

Neuvolankin suosittelema sormiruokaopas: Simppeli sormiruoka. Hakusi ei tuottanut tulosta. Muiden vanhempien suosittelema keittokirja, jolla laittaa yhtä ruokaa koko perheelle: Samasta padasta. Hakusi ei tuottanut tulosta. Hesarissa ylistetty opas metatyön minimoimiseen ja arjen sujuvoittamiseen lapsiperheessä: Arjen lean. Hakusi ei tuottanut tulosta.

Sukeltavan syntyvyyden maassa vammaisten perheellistyminen tuntuu olevan ihmeellinen poikkeus. Etsiessäni saavutettavaa luettavaa lapsiperhearjen pyörityksestä, kirjasto tarjoilee yhden Sinkkosen. Hakiessani henkilökohtaista avustajaa lapsen kanssa ulkoilemiseen ja kotiaskareiden sujuvoittamiseen sosiaalityöntekijä päättää, että tätä riemua riittäköön vain kolme tuntia lauantaisin. Sunnuntaisin emme siis käytä induktioliettä eikä taaperon tarvitse päästä puistoon. Neuvolan ja varhaiskasvatuksen kaltaiset julkiset palvelut toteutetaan saavutettavuudesta viis. Kotiin on kannettava lomakkeita täytettäväksi tai varattava lapsen loma-ajan hoito tai kehityskeskustelu päiväkodin pimeän vessan oveen teipattuun paperilistaan.

Vanhemmuus on kasvattanut tehtävälistaa kurahousuhankinnoilla ja xylitol-pastilleilla, mutta myös muulla: kirjatoiveilla Celiaan, kirjeenvaihdolla päiväkodin johtajalle, avustajan työvuorojen asettelulla päiväuniaikoja optimoiden. Jos tästä ei kirkkainta kruunua saakaan, ehkäpä pääsen edes metatyön mestaruuskisoissa palkintopallille.

Tytti Matsinen on heikkonäköinen teologi ja teekkari, joka katselee maailmaa uteliaasti ja tarkasti.