Siirry sisältöön
Airut 5/2019
Kartalla

Juokse villi lapsi

Tytti Matsinen oranssissa paidassa, kädet leväten pöydällä ja silmät kiinni.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Kuva: Petteri Mård
Teksti Tytti Matsinen

Keväällä pääkaupungin nimeä kantava sanomalehti kirjoitti jutun uudesta matkailuilmiöstä, nimittäin yksinään kaupunkilomille lähtevistä perheenäideistä. Viikonlopun get away, pako kurahousuarjesta ja automarketin kassajonosta. Lentolaukun kanssa työviikon päälle lentokentälle ja pariksi yöksi nukkumaan hotellin kahisevan raikkaisiin lakanoihin, katsomaan vieraiden ihmisten vilskettä katukahvilaan tai mittaamaan taidemuseon käytäviä. Juokse villi lapsi!

Sosiaalisessa mediassa yksi jos toinenkin näkövammainen haikaili tällaisen soolomatkailun perään ja huokaili sen mahdottomuutta. Miten matkustaa vieraaseen maahan nauttimaan yksinolosta, jos tarvitsee opasta ja näkevän apua joka käänteessä? Mihin tunkea avustaja kaikiksi niiksi tunneiksi, kun ei tahdo tehdä mitään tai puhua kenellekään? Yksi kertoi matkustavansa tuttuakin tutumman ystävän seurassa, jotta tunnelma on välitön ja vaivaton. Toinen ei edes yrittänyt tavoitella sooloseikkailua, vaan oli matkustamatta.

Ainakin heikkonäköiselle huimapäisyys ja omien voimavarojen optimistinen yliarviointi voi mahdollistaa myös soolomatkailun. On tosin varauduttava siihen, etteivät kaupunkilomakohteet ole helppoja toimintaympäristöjä. Ihmisten perusoletus nimittäin on, että yksin liikkuva vammainen on aina paikallinen, koska miten sitä kepin kanssa kukaan lähtisi vieraille maille toikkaroimaan?

Lontoon julkisessa liikenteessä lipun ostaminen voi olla vaikeaa. Paikallisilla näkkäreillä kun on ilmaisiin matkoihin oikeuttava matkalippu. Bussikuski ei läheskään aina suostu ottamaan näkövammaiselta maksua – tai antamaan lippua. Kyytiin vaan! Lontoon metrossa reunimmainen portti on yleensä tarkoitettu kaikille vaivaisille ja usein siinä päivystää myös henkilökuntaa. Keppi tanaan ja portille päin – se avataan, koska näkkäreillähän on se vapaalippu!

Genevessä Sveitsissä paikallisliikenne kyllä on varsin esteetöntä: bussit ja ratikat kuuluttavat linjan numeron ja suunnan laiturilla olevalle näkövammaiselle ja kulkuneuvoissa on pysäkkikuulutukset. Tosin ainoastaan ranskaksi. Vain lipun osto on ongelma, sillä lippuautomaatissa on kosketusnäyttö ja luukulla asiointi saa aikaan autenttisen, universaalin vammaiskokemuksen: luukulta luukulle lähettämisen. Ensimmäisellä luukulla kieltäydytään myymästä lippua, sillä ”tehän saatte vapaalipun hakemalla silmälääkäriltänne todistuksen” ja toisella luukulla taas kerrottiin, että vapaalipun saa vain, jos mukana kulkee aina saattaja. Se siitä soolomatkasta ja itsenäisyydestä! Juokse villi lapsi!

Kirjoittaja Tytti Matsinen on heikkonäköinen teologi ja teekkari, joka katselee maailmaa uteliaasti ja tarkasti.