Arkistojen uumenista
Löysin hiljattain museomme kätköistä laatikollisen vanhoja avokelanauhoja. Sisältö osoittautui Sokeain keskusliiton 1970-luvun ja 1980-luvun alun liittokokoustallenteiksi.
Vanhojen liittokokoustallenteiden kuunteleminen ei välttämättä kuulosta kovinkaan kiinnostavalta. Olen eri mieltä. Liittokokoukset olivat aikoinaan lähes sadan hengen edustuksellaan nimenomaan järjestöelämämme suola, sisäisen dynamiikan ja yhtenäisyyden pulssi. Puheenjohtajien avaussanoja, tilannekatsauksia ja linjapuheita, nimenhuutoja ja välihuutoja, järjestyspuheenvuoroja ja kannatuspuheenvuoroja, nuijan kopautuksia ja kätten taputuksia. Tuo perinne jatkuu yhä nykyisen ylimmän päättävän elimemme, liittovaltuuston, kokoontumisina keväisin ja syksyisin. Se muistuttaa meitä siitä, että näkövammaistyö Suomessa on perustaltaan edelleenkin yhdistysmuotoista.
Tätä kirjoittaessani Näkövammaisten liiton 95. toimintavuosi on lopuillaan. Nuo vanhat liittokokoustallenteet asemoituvat tässä historian aikajanassa melko lailla ajanjakson puoliväliin. Jätimme tuolloin lopullisesti vanhan ajan taaksemme ja astuimme uuteen aikakauteen siirtyessämme puheenjohtajavetoisesta toiminnasta ammattijohtajavetoiseen aikaan. Tulevaisuus näyttäytyi toiminnan vahvana kasvuna, uutena näönkuntoutuskeskuksena, monitoimitalohankkeena ja aluetoimintakeskuksina.
Millaisen tulevaisuuden kynnyksellä elämme nyt, kun kasvun rajat on saavutettu ja on pakko ryhtyä taas pohtimaan, mikä on järjestölähtöisen näkövammaistyön ydintä?
Kari Huuskonen on näkövammaismuseon museoamanuenssi.