Ääni on mielen peili
Muista katsoa silmiin. Näin minulle opetettiin, kun olin lapsi. Ja minä katsoin. Näin erilaisia ilmeitä. Usein iloisia, lempeitä, ymmärtäväisiä. Joskus jotenkin outoja, vihamielisiä. Nyt olen sokea eikä näköni riitä silmiin katsomiseen. Mielelläni näkisin kasvot vieläkin, mutten jaksaisi tehdä vaiston- varaisia tulkintoja.
Kun ei tarvitse tuijottaa silmiin, voi syventyä ääneen. Ilmeeseen odotetaan usein reaktiota. Jos ei näe virnistystä, ei ole pientä velvollisuutta hymyillä takaisin. Saa ottaa rennosti ja keskittyä kuuntelemiseen.
Äänestä voi kuulla tai ainakin kuvitella kuulevansa esimerkiksi iloa tai huolta, energisyyttä tai väsymystä, ystävällisyyttä tai kielteisyyttä. Voi myös aistia hienoviritteisempiä asioita, kuten kiinnostusta tai kyllästymistä. Kielteisiä tunteita ei yleensä haluta paljastaa kuin läheisille. Moni haluaa peittää aidot tunteensa, mutta harva osaa näytellä uskottavasti.
Mielestäni ääni on paljastavampi kuin ilme. Puheessa on vaikea pitää yllä teeskenneltyä nuottia. On helpompi esittää pokerinaamaa, kuin poistaa vivahteet äänestään. Ääni ei kuitenkaan aina seuraa ilmettä. Ääni voi olla rauhallinen, mutta silmät kyynelissä – tai päinvastoin, synkkä ääni, mutta iloiset silmät. Sokeana täytyy todeta, että on harmillista, kun ristiriitoja ei näe. Välittääkö pelkkä äänen kuuleminen riittävästi tietoa? Näkevä ystäväni on sitä mieltä, ettei välitä.
Sanatonta viestintää, kuten silmien tai pään pyörittelyä, aistii joskus ympärillään. Pyörittelijä ei luultavasti ole rekisteröinyt valkoista keppiä eikä oivaltanut, ettei ilmeillä puhuminen mene sokealle perille.
Sanattomalla viestinnällä voidaan rajata sokea keskustelun ulkopuolelle ryhmätilanteessa. Ei ole helppo kysyä: viestittekö ilmeillänne ympärilläni? He, jotka ilmeilevät sokean ympärillä, tuskin sitä myöntävät. Sanatonta viestintää kohdatessaan sokea ei voi oikein muuta, kuin miettiä tehneensä ehkä virhetulkinnan ja yrittää unohtaa.
Olisiko jutellessa viisainta vain omaksua sanoma eikä tehdä tulkintoja? Tuskin. On kiinnostavaa miettiä myös ääntä, jolla juttu kerrotaan ja puhujan persoonaa. Ihminen on jännittävä palapeli, kun häntä ei näe.
Olli Lehtisen mielestä katse on hämmentävämpi kuin ääni.