Kaksi identiteettiä
Haavoituin Bosnian sodassa, sain osuman molempiin silmiin. YK:n pakolaisapujärjestö UNHCR:n avulla pääsin Suomeen hoitoon ja silmäleikkauksiin. Silmäni operoitiin monta kertaa, mutta turhaan. Maailmani pimeni lopullisesti.
”Täytyykö minun sokeutua, olenhan vasta 21-vuotias”, sanoin lääkärille, kun kuulin tuomion.
Olen asunut Suomessa nyt 27 vuotta. Kun tulin Suomeen, Helsinki-Vantaan lentoasemalla puhalsi voimakas ja jäätävän kylmä tuuli. Luntakin oli lähes polviin asti. Suomi kuitenkin vastaanotti minut ja antoi minulle suojan. Se tarjosi minulle kuntoutusta, jotta pystyisin elämään laadukasta ja normaalia elämää.
Missä on hyvä olla, siellä on myös kotimaa, sanotaan. Olen tutkinut tämän maan historiaa. Ihailen Suomea ja tämän maan kansaa, joka taisteli maansa itsenäisyyden puolesta. Kovalla ja pitkäaikaisella työllä suomalaiset rakensivat valtion ei mistään, rakensivat maan, jossa vallitsee turvallisuus ja jossa on vaurautta. Bosniankin haluaisin olevan tällainen. Rakastan ja kaipaan synnyinmaatani, mutta olen kasvattanut juuret myös tähän toiseen kotimaahani.
Integroiduin Suomeen. Niin vain tapahtui. Bosniaan olen tietenkin integroitunut jo syntymästäni asti. Olen onnekas, sillä olen saanut kaksi identiteettiä, ja ne molemmat rikastuttavat minua. Kun menen Bosniaan, minusta tulee bosnialainen, ruumiini ja sieluni muuttuvat kokonaan bosnialaisiksi. Suomeen tullessani heitän pois bosnialaisen viittani ja sopeudun suomalaiseen elämäntyyliin. Nämä muutokset tapahtuvat täysin spontaanisti.
Bosnian ja Suomen mentaliteetin välillä on pieniä eroja, mutta paljon enemmän on yhteistä. Molemmat mentaliteetit ovat minulle läheisiä. Olenko kaksinaamainen ihminen? Ehkä. Tiedän vain, että rakastan molempia maita ja molemmilla on paikka sydämessäni.
Ibrahim Milanovic on kahden maan, Bosnian ja Suomen kansalainen.