Siirry sisältöön
Airut 2/2019
Kartalla

Norminpurkutalkoot

Tytti Matsinen oranssissa paidassa, kädet leväten pöydällä ja silmät kiinni.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Kuva: Petteri Mård
Teksti Tytti Matsinen

”Jos joku on erilainen tai poikkeava, puhutaan helposti selän takana ja aletaan karttaa”, kuvasi näkövammaisyhteisön kapeakatseiseksi kokenut näkövammainen biseksuaali Anni Airuen tammikuun numerossa. Juttu kiersi sosiaalisessa mediassa ja herätti keskustelua, ihmetystä, harmitusta ja ehkä jopa närää siitä, että lämpimäksi ja turvalliseksi koettua yhteisöä kuvattiin näin.

Kaikkien yhteisöjen toimintaa ohjaa joukko normeja, joista osa on omaksuttu laajemmasta yhteiskunnasta ja osa taas muodostuu oman porukan kesken. Jos kuvittelemme ”näkövammaisen”, millainen hän on? Kepin käyttäjä, jonkin verran kouluja käynyt, syntymästään saakka näkövammainen tai myöhäisemmässä vaiheessa vammautunut. Hetero, parisuhteessa tai yksin. Harvemmin äiti tai isä. Mutta voisiko näkövammainen olla myös taistelulajeja harrastava, perheellinen, naisen kanssa avioliitossa elävä nainen? Tai käsitöitä ja klubielämää rakastava homomies?

Yhdysvalloissa rasismista on puhuttu ja sen purkamiseksi työskennelty jo vuosisatoja. Keskeisiä käsitteitä tässä ovat erilaisuus, valta ja etuoikeudet. Kaikki ihmiset ovat erilaisia, ja vaatii tietoista ajatustyötä ihmiseltä itseltään ja yhteisöiltä yhdessä päättää nähdä erilaisuus rikkautena eikä uhkana.

Etuoikeuksilla syrjintäkeskustelussa ei tarkoiteta vain muhkeaa pankkitiliä tai lentoyhtiön hienointa jäsenkorttia vaan niitä ominaisuuksia, joita ihmisen ei omalla kohdallaan tarvitse jatkuvasti tiedostaa ja huomioida. Jos ei julkisessa liikenteessä joudu pelkäämään ihonväriin perustuvaa huutelua, on ihonväri kyseisessä kulttuurissa etuoikeus. Jos ei pimeällä kotikadulla yöllä kävellessään joudu pelkäämään seksuaalista häirintää, on oma sukupuoli etuoikeus. Jos museoretkelle voi lähteä selvittämättä, onko museossa portaita tai sopivaa vessaa, ovat toimintakyky ja sukupuoli etuoikeuksia.

Näkövammaisille tuttu jännitys siitä, löytääkö vieraassa ympäristössä perille tai saako kaupassa apua asiointiinsa kertovat siitä, että yhteiskunta ei vielä ole yhdenvertainen tai valmis. Suomessa useat näkövammaiset ovat kuitenkin etuoikeutettuja muilta osin: valkoisen ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuolen ja liikuntakyvyn osalta.

Kun etuoikeuksiin yhdistyy valtaa, on yhteisön laitamilla elävien erilaisuutta yhä vaikeampaa ymmärtää. Vallankahvassa normit ja stereotypiat pönkittyvät: keulakuviksi ja johtajiksi valikoituu miehiä, toimintaa suunnitellaan tytöille ja pojille, viestimme vain suomen kielellä. Aika ajoin on hyvä pitää yhteiset norminpurkutalkoot.

Kirjoittaja Tytti Matsinen on heikkonäköinen teologi ja teekkari, joka katselee maailmaa uteliaasti ja tarkasti.