Koronan varjon alla
Vuosi sitten koronavirus alkoi levitä maailmalla. Palveluita suljettiin ja erilaisia rajoituksia otettiin käyttöön. Näkövammaiset ihmiset eri puolilta Suomea kertovat, kuinka koronavuosi on sujunut ja mitä heille nyt kuuluu.
Jarno Saapunki, Rovaniemi
– Mieli on ollut koko ajan ihan valoisa ja toiveikas, mutta kyllähän mie odotan niitä rokotuksia ja sitä, että maailma olisi taas entisensä, rovaniemeläinen Jarno Saapunki, 46, sanoo.
Hän työskentelee Suomen Paralympiakomitean aluetoiminnan suunnittelijana. Kaikki työt ovat siirtyneet verkkoon etäkokouksiksi ja webinaareiksi.
Liikunnallinen mies on harrastanut aina urheilua, hän on pelannut maalipalloa maajoukkueessa ja lasketellut kilpaa. Nyt harrastuksiin kuuluu lähinnä lenkkeilyä, sillä viime vuosina Saapungin intohimon kohteena ollut keilailu on hallien sulkeuduttua ja kisojen peruunnuttua tauolla. Keilailuhallien kiinnimeno harmittaa Saapunkia siksikin, että keilaradoilla treenaaminen on ollut hänen ja hänen 12-vuotiaan poikansa yhteinen harrastus.
Pahentunut tautitilanne on harventanut kaupassakäyntien väliä. Jarno Saapunki käy kerran viikossa avustajan kanssa isommilla ostoksilla ja hoitaa pienemmät hankinnat lähikaupasta itsenäisesti. Ystävien ja sukulaisten tapaaminen on harventunut. Yhteyttä pidetään etäyhteyksillä ja WhatsApp-viesteillä.
– Onneksi sovellusten kanssa ei ole ollut isompia ongelmia. Olen pärjännyt hyvin ruudunsuurennusohjelmalla ja Mikropuheella, Jarno Saapunki kertoo.
Kaisu Miettinen, Kuopio
Kaisu Miettinen, 54, viettää rauhallisesti soljuvaa elämää miehensä ja Tuuli-kissan kanssa Kuopiossa aivan Puijon tornin liepeillä.
Koronan myötä tapahtunut digiloikka ei ole haitannut Miettistä. Hänellä on aina ollut hyvät digitaidot ja videopuhelut olivat jo ennen koronaa käytössä yhteydenpitovälineinä. Koronan iskettyä Miettinen on auttanut monia sukulaisia opettamalla heille verkkokokousalustojen käyttämistä.
– Keväällä, kun koronasta ei tiedetty paljoa, minua ahdisti ja pelotti. Pelkäsin etenkin sitä, että olisin oireeton taudinkantaja ja tartuttaisin jonkun ystävän tai sukulaisen, Kaisu Miettinen kertoo.
– Nyt elämä on asettunut uomilleen. Arki sujuu ihan mukavasti. Odotan kyllä kovasti, että rokotukset saataisiin tehtyä.
Heikkonäköinen Miettinen kertoo, että turvaväleistä ja maskien käytöstä on tullut normaalia elämää, jota ei enää erityisemmin noteeraa.
– En ole kokenut maskeja muutoin hankaliksi, mutta silmälasini menevät huuruun ja se tietenkin vaikeuttaa liikkumista.
Kauppareissut hoituvat avustajan kanssa aamupäivisin, jolloin väentungoksia ei ole. Ravintoloihin tai kahviloihin ei Miettisen pariskunnalla tee mieli.
– Tilaamme annokset kotiin, jos haluttaa syödä jotain muuta kuin kotiruokaa.
Kunnostaan Kaisu pitää huolta joogaamalla ja jumppaamalla videoiden tahtiin. Ja käymällä avannossa.
– Olen todella iloinen siitä, että avantouintia korona ei ole rajoittanut, Kaisu Miettinen huokaisee.
Taru Luukkala, Turku
Taru Luukkala, 50, on Varsinais-Suomen Näkövammaiset ry:n puheenjohtaja ja jäsenenä muun muassa Näkövammaisten liiton valtuustossa, Opaskoirayhdistyksen hallituksessa, Turun Kynnys ry:n toimikunnassa sekä Turun esteettömyysraadissa. Aktiivinen nainen ei ole antanut koronavuoden lamaannuttaa. Välillä on tosin tarvittu kekseliäisyyttä järjestelyissä.
– Kokoontumisissa osa on ollut etänä ja osa paikan päällä. En ole ollut koskaan innostunut digitaalitekniikoista, Taru Luukkala naurahtaa.
– Menen mieluiten paikan päälle. En näe kuin hahmoja, mutta mielestäni keskustelu sujuu paremmin kasvokkain.
– Korona ei ahdista eikä tule uniin. Poikkeuksellinen tilanne aiheuttaa tietenkin harmia. Monia tapahtumia on suunniteltu ja järjestelty isolla työllä ja sitten joudumme perumaan koko tapahtuman.
Opaskoira Hessu on ollut Taru Luukkalalle tärkeä apulainen. Kuljetuspalvelumatkat eivät riitä eikä Luukkala halua matkustaa bussilla nyt koronan jyllätessä.
– Kävelen Hessun kanssa yhdeksän kilometrin matkan keskustaan. Liikuntaryhmät ovat tauolla, joten tuleepahan liikuttua tällä tavalla.
Helena Taskila, Helsinki
– Työvälineet ja harjojen tasauskone on työpajassa, joten käsitöistä on pitänyt luopua toistaiseksi, kertoo Helsingin Kalliossa asuva Helena Taskila, 27.
Musiikki on sitäkin vahvemmin Helenan arkipäivissä. Pan-huilu soi ja laulu raikaa. Välillä Helena istahtaa vanhan kouluharmonin ääreen tunnelmoimaan.
– Koronan vuoksi kaikki bändimme keikat on peruttu. Se voisi masentaa, mutta minä olen reagoinut tähän niin, että olen entistä lujemmin halunnut harjoitella ja kehittää taitojani muusikkona, Helena sanoo.
– Olemme bändin jäsenten kanssa hankkineet yhdessä videointivälineet ja opetelleet striimaamaan ja taltioimaan musiikkiamme. Korona on pakottanut opettelemaan uusia taitoja, Helena hymähtää.
Uusia taitoja on tullut myös ruoanlaittoon. Helena löysi avopuolisonsa kanssa Ruokaboksi-palvelun, joka toimittaa reseptin ja raaka-aineet kotiovelle. Helena kertoo, että he ovat löytäneet aivan uusia ruokia ateriavalikoimaansa.
– Elämä on sujunut ihan mukavasti, mutta odotan kyllä rokotuksia. Kaipaan päästä livekeikoille yleisön eteen. Ja haluaisin päästä taas ystävien kanssa kahviloihin istumaan ja juttelemaan.
Samaa taitaa haaveilla Helenan jaloissa loikova vaalea labradorinnoutaja Opas Ronja. Pullantuoksuinen kahvila olisi senkin mieleen.
Kuvissa haastateltavat ja pääkuvassa koronaviruspallojen varjoja lattiassa.
Korona kurittaa kulttuuri- ja tapahtuma-alaa
Teksti ja kuva Marika Mäkinen
– Korona vei keikat eivätkä ne ole takaisin tulleet, koska töihin ei voi mennä, sanoo sokea muusikko ja musiikintuottaja, kahden lapsen isä Mikko Herranen.
Kulttuuriala on joutunut kokemaan kovia koronarajoitusten vuoksi. Tämän on omakohtaisesti kokenut Mikko Herranen, jonka monet muistavat vuoden 2012 Voice of Finland -kisoista.
Erityisesti raskaan musiikin taitajana tunnettu Herranen on musiikin moniottelija, joka on musiikin tuottamisen ohella tehnyt keikkaa erilaisilla kokoonpanoilla jo 25 vuoden ajan. Kaiken kaikkiaan keikkoja on tällä hetkellä kertynyt mittariin lähemmäs 3000.
Koronan myötä Herrasen kalenteri on tyhjentynyt ja työrintamalla on muutenkin ollut hiljaista.
– Sitä mukaa, kun musiikkialalla ihmisiä on jäänyt työttömäksi, myös musiikintuottajan työ on vähentynyt.
Herranen kuvaa tilannetta jonkinlaiseksi väsytystaisteluksi, jossa odotetaan, että tilanne paranisi.
– Onneksi jotain on sentään ollut niin, että paatti on pysynyt pinnalla ja laskut on juuri ja juuri saatu maksetuksi. Mutta olen myös joutunut laittamaan tavaraa myyntiin.
Korona-ajan virtuaalikeikat eivät Herrasen mielestä korvaa live-esiintymisiä, kun oikea kohtaaminen ja yhteisöllisyys puuttuvat.
– Sitäkin olen ihmetellyt, että jengi saa baarissa kännissä huutaa toistensa suuhun koronaa, mutta esiintymään sinne ei saa mennä.
Herranen uskoo, että kulttuuri-, taide- ja tapahtuma-alan tilanne jatkuu vaikeana vielä kesän yli ja että keikkoja perutaan.
– Sitten syksyllä katsotaan, ketkä jatkavat.
Etiopiassa korona on lisännyt näkövammaisten tukalaa tilannetta
Teksti ja kuva Marika Mäkinen
Abebe Yehualawork, johtaa HPDO:ta eli Help for Persons with Disabilities Organisation -vammaisjärjestöä Etiopiassa. Työ on koronan myötä muuttunut entistä kriittisemmäksi, sillä pandemiaa seuranneet nälkä ja eristäytyminen ovat vieneet valtavan määrän perheitä sietokyvyn rajoille.
HPDO on Näkövammaisten liiton kumppani kehitysyhteistyöhankkeessa, jonka tavoitteena on tukea näkövammaisten lasten ja nuorten koulutusmahdollisuuksia.
Runsaan 110 miljoonan ihmisen Etiopiassa on peruskouluikäisiä oppilaita arvioiden mukaan runsaat 22 miljoonaa ja näkövammaisia oppilaita enemmän kuin missään maailmassa, lähes neljä miljoonaa.
Vaikka Afrikan manner ei ole ollut pandemian leviämisen kriittisintä aluetta, sen vaikutukset yhteiskuntaan ovat olleet merkittäviä. Puhkeamisen alkuvaiheessa viime huhtikuussa Etiopiassa määrättiin viiden kuukauden mittainen poikkeustila, mikä tarkoitti, että kymmenet miljoonat ihmiset joutuivat jäämään kotiinsa. Myös koulut suljettiin ja oppilaat jäivät tyhjän päälle, sillä etäopetuksen mahdollisuutta ei maassa pystytä järjestämään.
– Vaikka karanteeni on nyt helpottanut, pandemian vuoksi maassa on voimakas inflaatio ja vaikea talouskriisi, sanoo Abebe Yehualawork.
Talouden sakkaamisen vuoksi valtava määrä yrityksiä on kaatunut ja aliravitsemus lisääntynyt merkittävästi. Marraskuun alussa Pohjois-Etiopiassa sijaitsevan Tigrayn osavaltiossa puhjennut maan hallituksen ja kapinallisten taistelu on lisännyt humanitaarisen avun tarvetta entisestään.
Abebe Yehualawork kertoo, että HPDO:ssa on yritetty hoitaa vastuut kotona työskentelystä huolimatta.
– Meillä on huonot verkkoyhteydet eikä Internet toimi kunnolla, joten tilanne on ollut vaikea.
– Onneksi tähän mennessä kukaan henkilökunnastamme tai kohderyhmään kuuluvista ei ole kuitenkaan joutunut koronan uhriksi, Abebe Yehualawork sanoo.
Huolestuttavaa hänestä on ollut, kun näkövammaiset opiskelijat ovat joutuneet jäämään kotiin ilman vanhempiensa sitoutumista ja tukea. Viime vuoden aikana erityisen vaikeassa asemassa olivat myös ne nuoret, jotka asuvat yksin kaupungeissa ilman vanhempiaan tai sukulaisiaan. Ilman Näkövammaisten liiton ja HPDO:n hankkeen yhteisötyöntekijöitä he olisivat jääneet täysin heitteille.
– Heillä on pula peruselintarvikkeista ja terveys- ja hygieniatarvikkeista ja heidän henkinen jaksamisensa on ollut vaarassa. Jotkut heistä ovat olleet suoranaisen romahtamisen partaalla ja olleet lähdössä kadulle kerjäämään. Tämä on meille suuri haaste ja olemme pyrkineet etsimään asianmukaista ratkaisua ongelmaan.
HPDO onnistui rahoitusyhteistyökumppaneidensa kanssa turvaamaan yli kahden miljoonan Etiopian birrin, noin 41 000 euron, summalla peruselintarvikkeiden ja terveystarvikkeiden hankinnan ja toimittamisen vammaisten oikeuksienvalvojille ja vammaisille ihmisille.
Maan korkea inflaatio ja talouskriisi ovat vaikeuttaneet erityisesti vammaisten elinkeinonharjoittamista, koska he eivät pystyneet jatkamaan mikroyrityksiään tai esimerkiksi myyntiautomaattien hoitamista.
– Ihmiset eivät halua käyttää heidän palvelujaan koronatartunnan pelossa.
Näkövammaisten liiton Etiopian hankkeessa muutettiin koronan seurausten vuoksi hankesuunnitelmaa sellaiseksi, että se pystyttiin toteuttamaan myös karanteenin aikaan. Koulutuksia siirrettiin myöhempään ajankohtaan ja ryhmäkoot pidettiin pieninä.
Näkövammaisten liitto sai poikkeuksellisesti ulkoministeriöltä luvan muuttaa osa hankeaktiviteeteista humanitaariseksi avuksi yksin asuville nuorille näkövammaisille. Humanitaarista apua voivat normaalioloissa toteuttaa vain avustusjärjestöt. Suomessa näitä ovat tällä hetkellä Fida International, Kirkon Ulkomaanapu, Pelastakaa Lapset, Suomen Punainen Risti, Suomen World Vision ja Plan International Suomi.
Yehualaworkin mukaan tärkeintä olisi nyt jatkaa humanitaarisen avun jakamista vammaisten oikeuksienvalvojille, jotka huolehtivat tärkeistä tukipalveluista. Lisäksi tarvitaan tietoisuuden lisäämistä paikallisyhteisöissä, jotta vältetään vammaisten syrjäytymisriski, kun pandemian leviämisen estämiseksi ihmiset joutuvat pitämään sosiaalista etäisyyttä.
– Ollakseni rehellinen, on vaikea ennustaa, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Meillä ei ole nyt muuta vaihtoehtoa kuin elää viruksen kanssa tavalliseen tapaan ja avata liiketoiminnat. Emme yksinkertaisesti selviä pysymällä kotona tekemättä työtä ja ansaitsematta omia tulojamme, Yehualawork sanoo.