Ei se ollutkaan näkövammaisten kirjasto
Celian mukaan näkövammaiset eivät voi olla kirjastolle muita tärkeämpi asiakasryhmä. Kirjaston mukaan näkövammaisten palveluja ei silti ole heikennetty muiden ryhmien hyväksi.
Näkövammaisten liiton Annanpura testasi uudistetun Celianetin saavutettavuutta loppukesästä. Verkkosivutestauksia tekevä yhtiö päätyi raportissaan arvioon, että näön varassa toimiville Celianet on varsin selkeä. Näkövammaisten käyttäjien tilanne oli kuitenkin heikompi.
– Sivuston teknisessä toteutuksessa on ongelmia, jotka vaikuttavat erityisesti ruudunlukuohjelman käyttäjiin, raportissa summattiin.
Esimerkiksi teosten luettelonäkymän sisältöä oli raportin mukaan vaikea hahmottaa ruudunlukuohjelmalla.
Tyytymättömyys Näkövammaisten liiton sähköpostilistalla oli keväällä suurta. Keskustelijat pohtivat yhdenvertaisuusvaltuutetulle kantelemista ja haaveilivat kokonaan uuden näkövammaisten kirjaston perustamista. Sekä Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry että Suomen Sokeat ry julkaisivat kannanottonsa, joiden mukaan Celian ratkaisut vaarantavat näkövammaisten perusoikeuksia.
– Sokeiden ja vaikeasti heikkonäköisten asiakkaiden edellytetään selviytyvän kirjojen lainaamisesta — alun perin näkeville käyttäjille suunnitelluilla tietokoneilla, Kulttuuripalvelun kannanotossa sanottiin.
Tunteiden vielä käydessä kuumana Celia julkaisi Helsingin Sanomissa 1.6. mielipidekirjoituksen otsikolla: ”Kun lukivaikeus hidastaa, äänikirjoja saa verkosta”. Sanaa näkövamma ei löytynyt tekstistä kertaakaan.
Kadonneet näkövammaiset
1800-luvun lopulla Kirjoja sokeille ry:n perustama Sokeiden kirjasto on muuttunut paljon. Suurin muutos tapahtui, kun Suomen valtio otti vuonna 1978 kirjaston toiminnan hoidettavakseen ja se sai uudeksi nimekseen Näkövammaisten kirjasto.
Vuonna 2001 kirjasto antoi itse itselleen uuden nimen: Celia – näkövammaisten kirjasto. Nykyään kirjasto esiintyy nimellä Celia – saavutettavan kirjallisuuden ja julkaisemisen asiantuntijakeskus.
Viittauksia näkövammaisiin ei enää Celian verkkosivulta juuri löydy – ei esimerkiksi sivuilta Tietoa Celiasta tai Toimintasuunnitelma ja strategia. Historia-sivulla sanotaan: ”Aluksi kohderyhmää olivat sokeat ja heikkonäköiset ihmiset.”
– Celian toiminta perustuu lakiin. Emme voi asettaa eri vammaisryhmiä arvojärjestykseen, verrata vaikkapa sokeaa ja neliraajahalvaantunutta, Minna von Zansen sanoo.
Celian toimintaa määräävä laki näkövammaisten kirjastosta ei kuitenkaan käytä niin sanaa Celia, saavutettavuus kuin asiantuntijakeskuskaan. Kohderyhmä ilmaistaan sanoin: ”näkövammaiset ja muut asiakasryhmät, jotka vamman tai sairauden vuoksi eivät voi käyttää tavallisia kirjastoaineistoja”.
Celian asiakkuusjohtajan Minna von Zansenin mukaan lain sanajärjestyksellä ja otsikolla ei kuitenkaan ole oleellista merkitystä.
– Celian toiminta perustuu lakiin. Emme voi asettaa eri vammaisryhmiä arvojärjestykseen, verrata vaikkapa sokeaa ja neliraajahalvaantunutta, von Zansen sanoo.
– Jos ihmisistä, joilla on lain mukaan oikeus käyttää palvelujamme ja aineistojamme, jää yhdeksän kymmenestä palvelujemme ulkopuolelle, se on minusta liikaa. Kahdeksan kymmenestäkin on liikaa.
Von Zansen vahvistaa, että suoria viittauksia näkövammaisuuteen on tarkoituksella merkittävästi vähennetty Celian sivuilta ja muusta viestinnästä.
– Se vanha nimi hämäsi monia, jotka kuuluvat kohderyhmäämme mutta eivät ole näkövammaisia. Moni luuli, että kirjastollamme ei olisi heille lainkaan palveluja, eivätkä he siksi osanneet tulla asiakkaaksemme.
Mitä sanoi laki?
Vaikka näkövammaisuus korostuikin Celian viestinnässä aiemmin, kirjasto on silti nykyarviossaan oikeassa. Se ei ole lukenut lakia tarkoitushakuisesti väärin vaan itse asiassa kunnioittaa juuri sen henkeä.
Kun Sokeiden kirjastosta tehtiin 1978 lainmuutoksella valtion laitos ja se uudelleen nimettiin Näkövammaisten kirjastoksi, nimi oli jo silloin vanhentunut. Kyseisessä laissa ja sen perusteluissa tehtiin selväksi, että kirjastoa halutaan kehittää palvelemaan näkövammaisten lisäksi myös muita vammaisryhmiä. Tähän arvioon oli päätynyt kirjastokomiteakin jo vuonna 1975.
Vammais- ja yhdenvertaisuusasiat ovat saaneet viime vuosina lisää huomiota. Niitä on myös tarkennettu uusitulla yhdenvertaisuuslailla, YK:n vammaissopimuksella sekä EU:n saavutettavuusdirektiivillä. Celian ratkaisut ovat linjassa lainsäädännön ja tutkimustiedon kanssa.
Tosiasiassa näkövammaisten ikiomaa kirjastoa ei ole ollut olemassa sen jälkeen, kun Näkövammaisten kirjastoyhdistys luovutti kirjastotoimintansa valtiolle 1978. Se, että Celia on pitkään sijainnut samassa rakennuksessa Näkövammaisten liiton kanssa, on voinut ohjata virheelliseen mielikuvaan sen tehtävästä.
Pitäisikö Celiaa koskevaa lakia sitten uudistaa? Ehdottomasti, arvioi kulttuuriasiainneuvos Minna Karvonen opetus- ja kulttuuriministeriöstä.
– Yleensä jo kymmenen vuotta vanha laki kaipaa uudistusta. Celiaa koskeva laki on jo pari vuosikymmentä vanha. Meillä ministeriössä olisi suuri halu päästä uudistamaan sitä, mutta nykyisellään lainsäädäntötyömme on niin ruuhkautunut, ettei siihen ole ollut mahdollisuutta, Karvonen sanoo.
Kirjaston vuotuisesta rahoituksesta on vuoden 2010 jälkeen lähtenyt neljännes – yli puolitoista miljoonaa euroa.
Vain kolmasosa näkövammaisia
Celian kaikista asiakkaista näkövamma on noin joka toisella. Sen sijaan uusista asiakkaista kaksi kolmasosaa hakeutuu kirjastoon muun kuin näkövamman vuoksi. Minna von Zansen huomauttaa, että näkövammaisista lapsista 70 prosentilla on näkövamman lisäksi jokin toinenkin vamma.
Celian ja ministeriön välisessä tulostavoitesopimuksessa tavoitellaan asiakasmäärän kasvattamista yli kymmenellä prosentilla joka vuosi. Iso osa kasvusta tulee yhteistyöstä kunnallisten kirjastojen kanssa.
Kirjaston vuotuisesta rahoituksesta on vuoden 2010 jälkeen lähtenyt neljännes – yli puolitoista miljoonaa euroa. Leikkaukset on Celian mukaan kohdistettu tasapuolisesti kaikkiin asiakasryhmiin. Kun asiakkaista 99 prosenttia lukee nimenomaan äänikirjoja, aika vaikeaa olisikin kohdistaa leikkauksia erikseen näkövammaisiin.
Jonkin verran uusia pistekirjoitusjulkaisuja on kuitenkin vähennetty. Tosin sen ymmärtää myös Näkövammaisten kirjastoyhdistyksen puheenjohtaja Timo Matsinen.
– Eihän niitä ensisijaisesti pistekirjojen lukijoita ole kuin pari sataa. Pistekirjoituksella tarvittaisiin lisää lähinnä matematiikan ja muuta ammattikirjallisuutta, jota äänikirjana on vaikea seurata, Matsinen sanoo.
– Isossa kuvassa Celia on tehnyt hyvää työtä, mutta viimeinen puoli vuotta hämärtää sitä.
Eroon CD-levyistä
Celian talous- ja hallintojohtaja Sami Nokelaisen mukaan merkittävimmät säästöt kirjasto on saavuttanut paremmalla kilpailutuksella. Henkilöstövähennykset puolestaan säästivät noin 400 000 euroa.
Lisäksi iso osa tulevista säästöistä saadaan CD-levyjen lainausten vähentämisestä. Celian tulostavoitesopimuksen liitteessä linjataan, että jos CD-levyjen kysyntä kuitenkin kasvaa eikä käyttäjiä saada opastuksella siirtymään verkkopalveluihin, CD:iden kysyntään vastaaminen tulee vain lopettaa.
Kuukausittaisia lainarajoja onkin laskettu aiemmasta kolmestakymmenestä. Viime Airuessa eräs lukija valitti siitä, että edes hänen satavuotias äitinsäkään ei enää saa Celiasta kuin neljätoista CD-levyä kuukaudessa.
Ennen lehden ilmestymistä, Airut kysyi Minna von Zansenilta vastauksia yleisönosastokirjoituksen kysymyksiin.
– Meillä on ollut käytössämme tarkat lainaustilastot. 96 prosenttia kaikista käyttäjistämme lainaa vain 2–3 kirjaa kuussa, von Zansen kertoo.
– Lähdimme siitä, että kaikilla asiakkailla olisi suurin piirtein samantyyppiset palvelut. Meillä ei ole VIP-palvelua tai vastaavaa. Johonkin ne rajat on vedettävä, Minna von Zansen vastaa.
CD-levyt ja Daisy-soitin ovat kuitenkin poikkeuksellisen tärkeitä useille iäkkäille näkövammaisille, joille moniin muihin lukemisesteisiin verrattuna tietokoneen käyttö tai kunnallisessa kirjastossa käyminen ovat erityisen vaikeita.
Rajan pitäminen ennallaan olisi maksanut Celialle yhden käyttäjän osalta vajaat 200 euroa vuodessa. Miksei Celia voinut mahdollistaa poikkeusta tälle satavuotiaallekaan, joka ei pysty edes kuuntelemaan radiota?
– Sellaista vaihtoehtoa emme ole oikeastaan miettineet. Lähdimme siitä, että kaikilla asiakkailla olisi suurin piirtein samantyyppiset palvelut. Meillä ei ole VIP-palvelua tai vastaavaa. Johonkin ne rajat on vedettävä, von Zansen vastaa.
Myöhemmin hän lisää, että jos asiakkaalla on CD-levyihin suurempaa tarvetta, sitä voidaan ratkaista lähikirjastojen ja niiden kotipalvelujen avulla.
Von Zansen myös huomauttaa, että esimerkiksi Tanskassa 15 lainan kuukausiraja koskee CD-levyjen lisäksi myös verkkolainoja, toisin kuin Celialla.
Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksen herättämää närkästystä hän hämmästelee. Kyse oli hänen mukaan osallistumisesta lukutaitoa koskeneeseen keskusteluun.
– Ei se ollut meiltä mikään statement, hän sanoo.
Onko Celia palveluja rajatessaan ja viestinnässään varmasti ymmärtänyt, kuinka tärkeä se on näkövammaisyhteisön identiteetille ja kuinka heikossa asemassa osa Celian näkövammaisista asiakkaista tosiasiassa on?
Parannusta on luvassa. Celia on ensi vuonna tekemässä laajan maakuntakierroksen kaikkien Näkövammaisten liiton alueyhdistysten luo keskustellakseen ja opastaakseen käyttäjiä sekä kuullakseen palautetta.
– Tällaista ja näin laajaa kierrosta ei meillä ole koskaan ennen tehty. Tulemme mielellämme kaikkien niiden luo, jotka vain ottavat meidät vastaan, von Zansen sanoo.
Miksi CD-laina maksaa enemmän?
2/3
- polttorobotti
- CD-aihio
- jakelukulut
- postimaksut
1/3
- Sanasto-korvaukset
CD-lainan kustannuksista noin kolmannes on Sanastolle maksettavia tekijänoikeuskorvauksia ja kaksi kolmasosaa muita kuluja. Polttorobotteja on Celialla yhteensä seitsemän, joten niidenkin määrää voidaan vähentää lainausmäärien laskiessa.