Pistekirjoitusta uudelle sukupolvelle
Celiassa halutaan panostaa entistä enemmän pistelukemiseen kehittämällä uusia piste- ja kohokuvaoppimateriaaleja. Uusinta uutta ovat koulunkäyntiä aloitteleville lapsille suunnatut kirjat.
Celiasta saa pistekirjoituksella kaunoja tietokirjallisuutta, pistenuotteja sekä oppimateriaaleja. Näkövammaiset vanhemmat voivat lukea näkeville lapsilleen Luetaan yhdessä -kirjoja ja näkövammaiset lapset voivat lukea koskettelukirjoja. Kaikki Celian aineisto on maksutonta.
Yhdessä Braille-neuvottelukunnan jäsenten kanssa Celia on valmistamassa pistekirjoituksen opiskeluaineistoa aikuisena näkövammautuneille henkilöille. Nykyinen aineisto on vuodelta 2011, ja pistekirjoitusohjaajat kokevat tarvetta materiaalin päivittämiselle.
Celian suunnittelijan Marjo Kauttosen mukaan toiveissa on, että uusi pistekirjoituksen opiskeluaineisto valmistuu ensi vuoden alkupuolella.
– Yhteistyö Braille-neuvottelukunnan jäsenten kanssa on ollut mielenkiintoista ja uraauurtavaa. Tämmöistä työtä ei muualla tässä yhteiskunnassa tehdä. Voin vaikuttaa tärkeisiin asioihin, kuten siihen, että näkövammaiset lukisivat yhä enemmän kirjoja pistekirjoituksella, hän sanoo.
Pistekirjalainaus kasvussa
Vuosittain Celiassa ilmestyy äänikirjoja 800–1 000 kappaletta mutta pistekirjoja aikuisille vain 90 ja lapsille ja nuorille 40. Niitä valmistetaan kysynnän mukaan.
– On katsottu, että tämä määrä on sopiva, Kauttonen perustelee kappalemäärien huimaa eroa.
Samaan hengenvetoon hän toteaa, että pistekirjalainaus tuntuisi kuitenkin olevan nousussa.
Celian pistekirjat valmistetaan Näkövammaisten liiton kirjapainossa.
– Syyskuussa siellä käydessäni kuulin, että heillä ei ole koskaan ollut niin kiireistä elokuuta kuin tänä vuonna. Nyt syksylläkin aikuiset ovat toivoneet enemmän pistekirjoja, hän kertoo ja kehottaa myös lapsia ja nuoria esittämään pistekirjatoiveita.
Kauttosen mukaan kaikki asiakkaiden pistekirjatoiveet pyritään täyttämään. Joskus kuitenkin toivottu kirja on niin vanha, ettei sitä löydy. Myös sivumäärä voi olla liian suuri. Lähes tuhat sivua paksua painettua kirjaa ei voi valmistaa pisteille.
Valmistettavia pistekirjoja valittaessa arvioidaan niiden kiinnostavuutta lukijoille.
– Pistelukijoita kiinnostavat samanlaiset kirjat kuin muitakin asiakkaitamme: romanttinen viihde, jännitys ja elämäkerrat, hän luettelee.
Sopii ilmiöopetukseen
Kauttosta huolestuttaa lukemisen väheneminen yleismaailmallisesti: tuntuu, että lapset ja nuoret lukevat kaunokirjallisuutta yhä harvemmin. Celia pyrkii osaltaan kasvattamaan lukuintoa edistämällä pisteillä lukemista ja pistemateriaalien käyttöä.
– Oppimateriaaleista on nykyään saatavilla koululaisille ainekohtaisia kohokuvastoja, kuten kohokuvia kasveista. Ne on koottu yhteen pakettiin. Koulut voivat tilata paketin kutakin aineistoa ja käyttää sitä mahdollisimman pitkään, hän selittää.
Monille lapsuudesta tuttuja painetun kirjan sivua vastaavia kohokuva-arkkeja ei siis enää ole.
Myös matematiikassa tapahtuu uudistuksia. Kauttosen mukaan mustavalkotekstisistä matematiikankirjoista ei enää valmisteta vastaavia pistekirjoja. Sen sijaan tietyt osa-alueet kuten murtoluvut tai geometria valmistetaan yhtenä pakettina ja käsitellään omina kokonaisuuksinaan. Opettajat voivat ottaa yhden paketin kutakin osa-aluetta ja käsitellä sitä tunneilla omana aiheenaan.
– Nykyään on olemassa myös kouluja, joissa ei käytetä ollenkaan kirjoja. Siellä on ilmiöopetusta: opetus kulkee ilmiöittäin ja teemoittain. Tämä yksi kokonaisuus yhdessä paketissa -periaate tukee sokean lapsen tai nuoren opiskelua, Kauttonen havainnollistaa.
Uusinta uutta tulevat olemaan nivelvaihepistekirjat. Ne on tarkoitettu koskettelukirjoja lukeville näkövammaisille lapsille, jotka ovat aloittamassa koulunkäyntiä ja siirtymässä koskettelukirjoista pistekirjojen lukijoiksi.
Koskettelukirjoissa kuvat on valmistettu eri materiaaleista, kun taas koulukirjojen kohokuvat on painettu kuohupaperille. Nivelvaihepistekirjassa jokaisella sivulla on kuohupaperille painettu kuva sekä pistekirjoituksella selostus, mitä kuva esittää ja kuvaan liittyvä pieni loru.
– Tunnustelemalla kuvia ja lukemalla loruja lapsi voi alkaa tuntea oppimisen riemua.
Pistekirjavinkkaukseen pyydetään toiveita
Celiassa on pohdittu, miten saada pistekirjoitustarinat kohtaamaan lukijansa. Avuksi tähän ollaan suunnittelemassa pistekirjavinkkausta.
– Pistekirjavinkkauksella saataisiin pistelukutaitoiset äänikirjojen kuuntelijat muistamaan, että he voisivat lukea myös pistekirjoja, Kauttonen kaavailee.
Vinkkaus on suunniteltu tehtävän uutiskirjeellä, jossa kerrottaisiin jostakin kirjailijasta tai pistekirjoituksella julkaistusta kirjasta laajemmin. Pistekirjavinkkausta saisi Näkövammaisten liiton kirjasto-keskustelualueella sekä Celian Kirjoja kaikille -Facebook-ryhmässä.
– Tarkoitus on, että vinkkausviestit saavuttavat mahdollisimman monen.
Hän pyytää myös Celian asiakkailta toiveita pistekirjavinkkauksen toteuttamisesta.