Siirry sisältöön
Airut 4/2021
Kirjakorva

Syrjästäkatsojien tarina

Margarita-kirjan kansi, jossa vihreä vedenalainen maisema, jossa kelluu simpukankuoria.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Kuva: Gummerus
Teksti Tarja Räisänen
Kuva Gummerus

Finlandia-palkinnon 2020 voittaja on historiallinen, mutta ajankohtainen kertomus syrjästäkatsojista, jotka palvelevat Valtiota, niin ihmiset kuin metsä ja jokisimpukat.

Jo Anni Kytömäen (s. 1980) esikoisteos Kultarinta (2014) oli Finlandia-ehdokas. Viime vuonna ilmestynyt kolmas romaani Margarita voitti tämän maamme tavoitelluimman kirjallisuuspalkinnon. Eikä ihme, teos on erittäin ajankohtainen, huolimatta sijoittumisesta 1950-luvulle.

Kytömäki on paitsi kirjailija, myös muusikko. Sen huomaa hänen tekstinsä soljuvuudesta. Parhaimmillaan kieli on kuin musiikkia ja metsän voi sekä haistaa, että maistaa. Tarina jää elämään lukijan mielessä, ja palaan siihen varmaankin vielä pitkän ajan kuluttua. Tämä ei ole mikään kertakäyttöromaani, vaikka tuskin sitä tulee luettua toista kertaa.

Margaritan rakenne oli novellimainen. Pahimmillaan kirja oli hieman puuduttava. Alkuosa oli aivan liian pitkä antaen odottaa novelliin kuuluvaa käännekohtaa. Jos en olisi luvannut tehdä tätä Kirjakorvaa, olisin todennäköisesti lopettanut kuuntelemisen melko pian. Vasta noin 2/3 luettuani aloin todella kiinnostua, vaikka arvasin jo siinä vaiheessa useimmat tarinan loppuosan käänteistä.

Luonto on Margaritassa yksi syrjästäkatsoja. Minussa kirja sai aikaan yhden konkreettisen asian: en enää haaveile helmistä, en aidoista enkä viljellyistä. Tajusin, että helmiä etsittäessä simpukat tapetaan. Olen aina ajatellut jotenkin naiivisti, että kotiloiden sisältö on jo kuollut, kun helmet poimitaan.

Suosittelen kirjaa kaikille hierojille, muille hoitotahojen ammattilaisille ja nostalgiasta pitäville. Anni Tani on yksi lempilukijoistani eikä hän pettänyt tälläkään kertaa.