Siirry sisältöön
Airut 6-7/2019
Kirjakorva

Hyväntahtoinen jälkimaku

Kuokkavieraat-kirjan kansi. Punainen tausta ja traktori.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Teksti Eija-Liisa Markkula

Luottamani dekkareiden suurkuluttajat kehuivat Jari Salosen Kätköä meidän näkövammaisten Kulttuuri-keskustelualueella sähköpostissa. Itselleni ihan tuntematon, mutta ihastuin! Hänessä on jotakin samaa kuin lempidekkaristissani, Håkan Nesserissä.

Luin Salosen (s. 1954) kaikki neljä dekkaria perä perään. Ne ovatkin jatkumo, josta ei sinänsä tarvitse piitata, sillä kirjat ovat itsenäisiä kokonaisuuksia. Suosittelen näitä kesälukemiseksi sellaisille, jotka eivät suuremmin kaipaa veren roiskumista eikä monia murhia kirjaa kohti, vaan rikosten selvittämistä älyllä ja hoksaamisella sekä pitkän kokemuksen tuomalla viisaudella.

Päähenkilö on komisario Jukka Zetterman, poliisipäällikön asemasta alennettu poliisi, jolta murhien tutkimus on virallisesti kielletty, mutta joita hän kuitenkin koko ajan tutkii ja selvittää, kun muiden hoksottimet eivät riitä häiriten joka kerta rikospoliisin yksikkönsä valtarakenteita. Kirjaa kohti hän yleensä selvittää kaksi murhaa.

Zetterman on keski-iän ohittanut, vaisun oloinen, Runeberginkadulla asuva, eronnut, äkkiä katsottuna tuiki tavallinen suomalainen mies. Hänen suhtautumisensa lapsiin on hellyttävää. Ohimennen hän auttaa vaikkapa maahanmuuttajaa, tai antaa hyvän neuvon. Hän ajaa vanhalla Golfilla, lähes romulla entisellä poliisiautolla kuunnellen vanhoja iskelmiä ja hoilaa täysillä mukana. Silloin tällöin auto kuumenee liikaa, mies ei koskaan. Jos on oikein tiukkaa ratkaistavaa, hän kävelee kymmeniä kilometrejä.

Parhaita omaan makuuni ovat olleet Kätkö ja Ontuva mies, joita lukiessani todella pohdin, olisiko tositilanteessa ulkopuolisen mahdollista päästä sairaalaan, jopa teho-osastolle, mielessään potilaan surmaaminen. Antti Virmavirta on lukenut viime mainitut dekkarit äänikirjaksi – varsin oivallinen valinta!

Salosen dekkareita lukiessa, murhista huolimatta, lukijan mielessä väikkyy hiljainen huumori ja ymmärtäväinen hymy tavallista, arkista ihmiseloa kohtaan.