Viiden naisen vaellusromaani
Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Tommi Kinnunen (s. 1973) on kohauttanut kaikilla romaaneillaan, joita nyt on neljä. Ei kertonut katuvansa kuvaa viiden naisen vaellusta Norjasta kohti kotiseutujaan läpi sodassa tuhoutuneen Lapin.
Luin juuri jostain, että sodasta toipuminen vie neljä sukupolvea. Tämä näkyy suomalaisessa kirjallisuudessa, jossa talvi- ja jatkosota seurauksineen ovat vahvasti esillä sekä faktassa että fiktiossa. Kinnusen romaani kuvaa sotatapahtumien viimeisen vaiheen, Lapin sodan, jälkeistä aikaa. Saksalaisten mukana Pohjois-Norjaan perääntyi lukuisia suomalaisia naisia, jotka eivät kaikki syystä tai toisesta mahtuneet laivoihin, vaan joutuivat leirille.
Kinnusen viisi naista ovat taustoiltaan erilaisia ja heidän syynsä lähteä saksalaisten matkaan olivat myös erilaisia, työ, rakkaus ja seikkailunhalu. Naisten taustat ja syyt selviävät lukijalle välähdyksenomaisesti pitkin matkaa. Kinnunen on mielestäni onnistunut hyvin kuvaamaan päivien ja öiden samankaltaisuutta, askelta toisen eteen, nälkää ja kylmää liikoja maalailematta.
Yhteinen paluumatka yhdistää näitä eri-ikäisiä naisia sisarellisesti, mutta kantaako sisaruus loppuun asti? Entä miten käy, kun paluuta vanhaan elämään ei olekaan? Naiset odottavat kaiken säilyneen kotona ennallaan, vaikka näkevät ympärillään lähes pelkkää tuhoa ja saavat osakseen hyvin monenlaista kohtelua.
Jo Kinnusen esikoisteos Neljän tien risteys oli ehdolla useiden palkintojen saajaksi. Tämä uusin oli Finlandia-palkinto ehdokas.
Suosittelen kirjaa kaikille minimalistisesta tyylistä ja ainakin osittain avoimista lopuista pitäville. Loistavana lukijana Anni Tani osaa pitää tätä ilmapiiriä yllä välttämällä turhaa tehostusta. Tämä kirja mietityttää pitkään.