Siirry sisältöön
paakirjoitus
Airut 3/2023
Pääkirjoitus

Järjestöissä sitoudutaan ilmastotalkoisiin

Nainen, jolla on vaaleanruskeat olkapäille ulottuvat hiukset ja viininpunainen t-paita.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Marika Mäkinen
Kuva: Laura Oja
Teksti Marika Mäkinen

Ah, kesä ja meri! Niin, vesillä liikkuessa ei ole voinut jäädä huomaamatta, että sinileväkasvustot ovat lisääntyneet. Itämeren lisäksi sinilevää on yhä useammin myös järvissä ja joissa. Syynä on liiallinen ravinnekuorma, joka tulee maa- ja metsätaloudesta, jätevesistä ja liikenteestä. Ilmaston lämpeneminen ja yleistyvät helleaallot sopivat sinilevälle, sillä se viihtyy valossa ja lämmössä.

Likaisten luonnonvesien lisäksi rankkasateet, tulvat, äärimmäinen kuivuus ja kuumuus, myrskyt, luonnonkatastrofit ja metsäpalot piinaavat maapalloa. Ilmastonmuutoksen torjuntaan on viimeistään nyt osallistuttava kaikkien, myös sote-järjestöjen. Sellainen ajatus, että vammaisjärjestöjen ei tarvitse olla mukana on onneksi kuollut ja kuopattu.

Näkövammaisten liitossa on ollut jo toista vuotta ympäristö- ja ilmastotoimenpideohjelma. Osa liiton ympäristö- ja ilmastotyötä on keväällä 2023 päivitetty kestävän kehityksen toimenpidesitoumus eli Sitoumus2050.  Sitoudumme kestävän kehityksen periaatteita edistäviin työtapoihin ja toimintaan: pyrimme vähentämään jätemäärää, ruokahävikkiä ja paperin- ja energiankulutusta, kannustamme hyötyliikuntaan ja suosimme kasvisruokaa.

Muistetaan tänä kesänä, että pienilläkin teoilla on väliä ja nautitaan samalla luonnon hyvää tekevästä voimasta. Ladataan akkuja syksyä varten.

Seuraava lehti ilmestyy syyskuun alussa. Luvassa on kaksi uutta sarjaa ja paljon mielenkiintoista luettavaa.

Nyt, hyvää juhannusta!