Siirry sisältöön
paakirjoitus
Airut 2/2022
Pääkirjoitus

Sodan raunioilla

Nainen, jolla on ruskeat olkapäille ulottuvat hiukset, joissa on vaaleita raitoja. Pyöreät silmälasit. Vaaleansininen paitapusero.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Teksti Marika Mäkinen, päätoimittaja

Venäjän silmitön hyökkäys Ukrainaan on kauhistuttanut ihmisiä eri puolilla maailmaa. Myös vammaisjärjestöissä on oltu järkyttyneitä. Miten vammaiset ihmiset selviytyvät, kun kotimaisema muuttuu kiviröykkiöksi?

Ukrainassa asuu noin kolme miljoonaa vammaista ihmistä. Euroopan vammaisfoorumin ja vammaisten yhteistyöjärjestö IDA:n presidentti, itsekin sokea Yannis Vardakastanis, on esittänyt syvän huolensa heidän tilanteestaan. Hän muistuttaa kansainvälisiä toimijoita, että kun Ukrainan tilanteen ratkaisemiseksi tehdään päätöksiä ja toimenpiteitä, niihin on sisällytettävä vammaiset ihmiset.

Erityisiä huolenaiheita vammaisten kohdalla ovat saavutettavan tiedon löytäminen suojapaikkoihin hakeutumisesta, evakuoinnista ja humanitaarisesta avusta. Laitoshoidossa elävät vammaiset ovat riskissä unohtua hoitolaitoksiinsa. Myös vammaisen ihmisen pakolaisuuteen liittyy suuria haasteita.

Ukrainalaisille näkövammaisille voi lahjoittaa Maailman sokeiden unionin (WBU) Ukrainian Unity Fund -rahaston kautta. Lisätietoa löytyy verkkosivuiltamme. Näkövammaisten liitto on lahjoittanut Ukrainan vammaisille ihmisille Abilis-säätiön välityksellä.

Kun sota joskus päättyy, sen vaikutukset näkyvät vielä pitkään ukrainalaisten elämässä, arjessa ja palveluissa. WBU muistuttaa, että sota ja vammaisuus liittyvät traagisella tavalla yhteen ja että tämä sota johtaa väistämättä myös uusiin vammautumisiin.

Jälleenrakennuksen aikanakaan vammaisia ihmisiä ei saa unohtaa.