Siirry sisältöön
paakirjoitus
Airut 1/2019
Pääkirjoitus

Kohtaamisen nälkä

Sari Loijas, yllään sininen takki ja musta paita.
Näytä kuvan suurikontrastinen versio Näytä kuvan normaali versio Suurena kuvaa
Teksti Sari Loijas, puheenjohtaja

Näkövammaisten liiton tämän vuoden teemana on kohtaaminen. Omat satunnaisten ihmisten kohtaamiseni liittyvät usein auttamistilanteisiin.

Pari päivää sitten ryhmä erityiskoulun kuudesluokkalaisia poikia opettajansa kanssa pysähtyi viereeni. Opettaja kertoi poikien sanoneen, että nyt mennään auttamaan. Vaihdoimme muutaman ylimääräisen sanankin. Kohtaaminen oli sykähdyttävä ja siitä jäi kaikille hyvä mieli.

Aina kohtaamiset eivät suju hyvin. Puheyhteyden saaminen palvelutiskillä, jonossa tai bussipysäkillä äänettä seisoviin kanssakulkijoihin on näkövammaiselle melkoinen haaste. Joskus olen huhuillut useammankin kerran, onko paikalla ketään, vaikka olen aistinut jonkun läsnäolon. Osaa katsekontaktin puuttuminen kohtaamistilanteessa hämmentää. Jokin aika sitten tuttuni kertoi keskustelukumppanini kiusaantuneen, kun ei tiennyt, katsoako minuun, varpaisiinsa vai seiniin. Lopulta katse hakeutui opaskoiraani.

Jos tilanteessa on mukana kolmas henkilö, otetaan katsekontakti häneen ja asioita hoidetaan hänen välityksellään. Esimerkiksi passin ja matkalippujen tarkastuksessa dokumenttini ojennetaan takaisin matkakumppanilleni. Kenkäostoksilla kenkäpari tuodaan ystävättäreni katsottavaksi ja häneltä kysytään, tykkäisikö hän – siis minä – tällaisista kengistä. Tämän ohipuhumisen koen erityisen loukkaavaksi ja nöyryyttäväksi, koska puhuja ikään kuin mitätöi olemassaoloni.

Yleensä ihmisillä on halua ja kykyä lähestyä näkövammaista ihmistä ihmisenä. Itselläni taas on suuri kohtaamisen nälkä. Nautin bussimatkoista, jolloin joku vieras henkilö istuu viereeni ja aloittaa keskustelun.

Helsingin Hakaniemen römeä-äänisten miesten kohtaamisia ajattelen erityisellä lämmöllä. Itsensä tärkeiksi kokevien askelet kopsuvat kiireisinä ohi, mutta Hakaniemen kävijöillä on aikaa opastaa minut rakennustyömaan ohi tai odotella vierelläni kadun ylityshetkeä. Lapset ja nuoret taas ovat pääsääntöisesti huomaavaisia ja fiksuja ja osaavat avoimesti lähestyä, kysyä ja tarvittaessa auttaa. Tämä ihmiseltä ihmiselle lähestymistapa on luomuläsnäoloa aidoimmillaan.